Miten Tiedekoulu syntyi?

Tiedekoulu on saanut alkunsa vuonna 2012 Lasten Tiedekoulun perustajan, Maria Leivon, pitämistä tiedekerhoista. Hyvin pian toimintaan mukaan tuli myös robotiikkaa ja ohjelmointia, joista lapset olivat hyvin kiinnostuneita. Lasten innostuksen kannustamana Lasten Tiedekoulu aloitti virallisesti toimintansa vuoden 2014 lopussa Turussa. Samaan aikaan käynnistettiin Turun ammattikorkeakoulun ja Nilsbyn koulun yhteistyöhanke, Pikku-Insinöörit, jonka tavoitteena oli tuoda luonnontieteitä ja tekniikkaa myös alakoulun arkeen. Maria Leivo toimi tämän projektin vetäjänä. Tästä työstä saatiin arvokkaita kokemuksia erityisesti robotiikan, mekaniikan ja ohjelmoinnin opettamisesta alakouluikäisille lapsille sekä integroinnista muihin oppiaineisiin. Maria Leivo on ollut mukana myös Turun ammattikorkeakoulun opetussuunnitelma- ja innovaatiopedagogiikkatyössä sekä kansainvälisen insinöörikoulutuksen standardin CDIO:n jalkauttamistyössä Turun ammattikorkeakouluun. MIT:stä lähtöisin olevan CDIO-standardin tavoitteena on tuoda insinöörikoulutukseen enemmän soveltamista, itsenäistä suunnittelua sekä käytännön toteutusta, jolloin erityisesti kehittyvät ongelmanratkaisutaidot, soveltamisen ja analysoimisen taidot. Kaikista näistä aineksista on systemaattisen kehitystyön ja kokeilujen pohjalta kehittynyt Tiedekoulun opetussuunnitelma, Tiedekoulun tuntien toteutustavat sekä pedagoginen lähestysmistapa opittavaan asiaan.

Perustajat

maria leivo

Olen Lasten Tiedekoulun perustaja ja Suomen Tiedekoulu Oy:n toimitusjohtaja. Käynnistin Lasten Tiedekoulun toiminnan vuoden 2013 lopussa Turussa. Erilaisia tiedekouluryhmiä olen ohjannut vuodesta 2012 alkaen.

 

Olen Suomen Tiedekoulu Oy:n toimitusjohtaja. Aiemmin olen toiminut lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa ICT-alan koulutuksessa 12 vuoden ajan. Pääasiassa olin mukana kouluttamassa ICT-alan insinöörejä, mutta olin paljon mukana opetussuunnitelmien sekä pedagogiikan kehitystyössä sekä erityisesti uudenlaisten oppimisympäristöjen kehittämisessä. Vetämäni yrityksenkaltainen oppimisympäristo Education Support Centre Finland valittiin Suomen parhaaksi insinöörikoulutuksen käytänteeksi vuonna 2011. Vuoden 2015 alussa käynnistin theFIRMAn toiminnan (www.thefirma.fi), joka yhdisti useiden eri alojen oppimisympäristöjä saman katon alle. Olen toiminut myös Turun ammattikorkeakoulun vetämän sekä Teknologiateollisuus ry:n rahoittaman Pikkuinsinöörit-hankkeen vastuullisena johtajana vuosina 2014 - 2015. Pikkuinsinöörit - hanke toteutettiin yhteistyössä paraislaisen Nilsbyn alakoulun kanssa. Olen osallistunut vuonna 2013 - 2014 myös opetus- ja kulttuuriministeriön tiedekasvatustyöskentelyyn. Kesäkuussa 2016 minulle myönnettiin tiedekasvatustyöskentelystä vuoden 2016 LUMA-toimija palkinto. Keväällä 2017 olen ollut mukana Sitran Kestävän Koulutuksen Kehittäjät - ohjelmassa. 

 

Asun itse Turun kupeessa ja minulla on 5-, 8-, 13- ja 15-vuotiaat lapset. Koulutukseltani olen tietotekniikan insinööri, kauppatieteiden maisteri ja ammattillinen opettaja. Olen suorittanut myös ammattikasvatuksen, erityispedagogiikan, psykologian, sosiologian sekä radiotekniikan opintoja. Vapaa-aikanani harrastan pääasiassa käsitöitä, ulkoilua ja liikuntaa. Lasten kanssa olen viihtynyt aina. Haluan kannustaa lapsia tutkimaan, keksimään ja kokeilemaan. Tutkiminen vaatii pysähtymistä ja keksiminen aikaa, luovuutta ja innostusta. Tätä me pyrimme Lasten Tiedekoulussa tarjoamaan kaikille lapsille. 

 

Opetan vaihtuvissa paikoissa kaikkia ryhmiämme sekä olen mukana erityisesti uusien ryhmien pilotoinneissa sekä sisällön kehittämisessä ja luomisessa toimintaamme. Vastaan myös Lasten Tiedekoulun opetussuunnitelmatyöstä sekä toiminnan kehittämisestä. Luennoin pyydettäessä tiede- ja teknologiakasvatuksesta ja koulutan opettajia.

 

Minut tavoittaa: maria.leivo@tiedekoulu.fi ja puhelimitse 040 5235144 sekä https://fi.linkedin.com/in/marialeivo

nina kainulainen

Osallistava ja oivaltava oppiminen sekä innovointi ovat minulle tärkeitä asioita, joiden avulla pyrin synnyttämään oppimista edesauttavan oppimisympäristön. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja ammatillinen opettaja.  Olen toiminut useita vuosia kansainvälisissä markkinoinnin, muutosjohtamisen ja kouluttajan tehtävissä yritysmaailman palveluksessa ja liiketalouden tuntiopettajana.
  

Vapaaehtois- ja järjestötyö yhteisten asioiden, etenkin lasten ja nuorten hyväksi ovat lähellä sydäntäni. Vapaa-ajalla liikun aktiivisesti eri lajien parissa, lenkkeilen koirien kanssa ja nautin perheen kanssa yhdessäolosta.

 

Vastaan Lasten Tiedekoulussa erityisesti talous- ja laskutusasioista sekä ilmoittautumisista. Lisäksi toimin tarvittaessa sijaisena pääasiassa Turun ja Helsingin seudun ryhmissä.  

 

Minut tavoittaa: nina.kainulainen@tiedekoulu.fi, 044 988 1378

Suomen Tiedekoulu Oy