Tiedekoulun tarina

Tiedekoulu tarjoaa eturivin paikan tutkimusretkelle tieteeseen ja teknologiaan

Tavoitteena on auttaa uteliaita lapsia ja heidän vanhempiaan valjastamaan lapsen potentiaali tiede- ja teknologiaharrastuksen parissa.

Tiedekoulun tarina sai alkunsa monelle vanhemmalle tutusta ongelmasta: omalle lapselle ei tuntunut löytyvän sopivaa, innostavaa ja kehittävää harrastusta. Suomen Tiedekoulun perustaja Maria Leivo halusi ratkaista ongelman.

– Järjestin alkuun tiedekerhoja ja pian mukaan tuli myös robotiikkaa ja ohjelmointia. Lapset innostuvat luontaisella tavalla, kun he pääsevät itse tekemään asioita. Juuri se vilpitön innostus ja oppimisen ilo kannustivat perustamaan Tiedekoulun.

Tiedekoulu aloitti toimintansa vuoden 2014 lopussa ja avasi lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuksia tieteen ja teknologian maailmasta. Leivon sanoin uuden oppiminen, oppimisen innon löytäminen ja luova ongelmanratkaisu ovat supervoimia, jotka kantavat läpi elämän.

– Haluamme auttaa lapsia ja nuoria löytämään oman juttunsa ja kannustaa heitä tieteen ja teknologian äärelle. Ryhmissämme lapset saavat mahdollisuuden tehdä ja kokeilla asioita itse hallitussa ympäristössä, Leivo kertoo.

 

Tiedekoulun tavoitteena on tehdä lapsista osaajia, jotka ratkaisevat tulevaisuudessa yhteiskunnan haasteita taidoillaan ja asenteellaan supersankareiden tavoin.

– Opetussuunnitelmamme perustuu pitkäkestoisuuteen ja pitkäjänteisyyteen. Kaikki on suunniteltu niin, että osaaminen kehittyy koko ajan. Tämä harrastus tukee tulevaisuuden opiskeluja ja auttaa pääsemään sisään alan töihin, Leivo sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että vaikkei kaikista tulisikaan insinöörejä tai tutkijoita, esimerkiksi robotiikan ja tietotekniikan ymmärryksestä on varmasti hyötyä elämässä.

– Meillä myös epäonnistuminen on sallittua: Pelle Pelottomallakaan ei mene kaikki aina kerralla putkeen, mutta välillä lopputuloksena on hyviä juttuja.

Leivon mukaan yksi Tiedekoulun hienouksista on, että lapsi saa uusia oivalluksia porukassa, jossa muutkin ovat kiinnostuneita samoista asioista.

– Tiedekoulussa lapsi saa vertaistukea muilta samanhenkisiltä ja opetusta juuri omiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Paras palaute on, kun lapsi sanoo tunnin menneen liian nopeasti ja haluaa tulla jo seuraavana päivänä takaisin.

Maria Leivo

Maria Leivo

Toimitusjohtaja

Maria Leivo on Tiedekoulun perustaja ja Suomen Tiedekoulu Oy:n toimitusjohtaja. Maria kouluttaa opettajia ympäri Suomea. Maria tekee pääasiassa uusien ryhmien sisällön ja opetussuunnitelmien suunnittelua ja toteuttaa pilottiryhmiä. Maria vastaa yhteistyöprojekteista ja Tiedekoulun kehittämisestä. Maria on ohjannut monenlaisia luonnontiederyhmiä ja teknologiaryhmiä eri-ikäisille lapsille ja nuorille vuodesta 2012.

Nina Kainulainen

Nina Kainulainen

Kehitysjohtaja

Nina Kainulainen on Tiedekoulun toinen perustaja ja vastaa Tiedekoulun operatiivisesta toiminnasta mm. ohjaajien koulutuksesta, ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä ja yhteistyöprojekteista. Nina sijaistaa tarvittaessa harrastekerhoja, on mukana uusien ryhmien aloituksissa, tapahtumissa. Nina tietää vastaukset kaikkiin lasten ja vanhempien kysymyksiin ja jos ei tiedä, niin tietää keneltä kysytään apua. 

Gerda Volt

Gerda Volt

Koulutussuunnittelija

Gerda eli Kerttu toimii Tiedekoululla Ninan oikeana kätenä ja hänen vastuualueella ovat mm. operatiivisten asioiden pyörittäminen ja kehitys sekä ilmoittautumisten hallinnointi. Koulutukseltaan Kerttu on liiketalouden merkonomi sekä graafinen suunnittelija ja hän opiskelee parhaillaan Turun ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Vapaa-ajallaan Kerttu tykkää kokata, kuntoilla, retkeillä luonnossa, koota palapelejä sekä lukea.

Ohjaajat

Hanno Halonen

Hanno Halonen

Hämeenlinna

Hanno toimii käsityön opettajana, oppilaskunnan ohjaajana, Arxin kulttuuripolun yhdyshenkilönä ja on myös mukana Innokas-verkostossa.  Hanno on opiskellut Australiassa kuvitusta ja kuvanveistoa, ja työskennellyt  elokuva-alalla kuvakäsikirjoitusten ja hirviöefektien parissa Englannissa. Myöhemmin Hanno on kouluttautunut Design and Technology -aineen opettajaksi. Tuo aine yhdisti Hannon mielenkiinnot tuotesuunnittelusta ja muotoiluprosessista robotiikkaan ja ohjelmointiin. 

Venla Vihanto

Venla Vihanto

Jyväskylä

Venla toimii harrastusryhmien ohjaajan Jyväskylässä. Hän opiskelee luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Vapaa-ajallaan Venla tykkää piirtää ja maalata sekä urheilla. Lasten ja nuorten parissa toiminen on lähellä hänen sydäntään, vuosi vaihtuikin lastenleirin ohjaajana!

Siiri Parviainen

Siiri Parviainen

Jyväskylä

Siiri opiskelee solu- ja molekyylibiologiaa Jyväskylän yliopistossa sivuaineinaan matematiikka ja tilastotiede. Siiri on erityisesti kiinnostunut genetiikasta ja bioinformatiikasta. Siiri rakastaa ongelmanratkaisua ja haluaa auttaa lapsia kehittämään heidän ongelmanratkaisutaitojaan. Ohjaajana Siiri on kannustava ja hän haluaa innostaa lapsia oppimaan uutta. Vapaa-ajalla Siiri soittaa pianoa ja käy kuntosalilla. Siiri valmentaa myös lasten pesäpallojoukkuetta.

Rebecca Paasu

Rebecca Paasu

Kuopio

Rebecca ohjaa tiedekoululaisten ryhmiä Kuopiossa. Päivisin hän työskentelee IT-tuessa ja opiskelee työn ohessa tieto -ja viestintätekniikan opintoja. Rebecan mielenkiinnon teknologiaan herätti monipuoliset mahdollisuudet ja jatkuva uuden oppiminen. Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan viittomakielen ohjaaja ja työskentellyt varhaiskasvatuksessa erityisavustajana. Lasten ja nuorten kanssa työskentely on siis myös lähellä sydäntä.

Lauri Hyppönen

Lauri Hyppönen

Lappeenranta

Olen käsityön opettaja, purjelautailija ja perheenisä. Opetuksessa pidän tärkeimpänä oppimisympäristön turvallisuutta, sekä motivoivaa ja kannustavaa ilmapiiriä. Huumori onkin lähellä sydäntäni, ja kokemukseni perusteella parhaisiin tuloksiin päästään, kun asioita ei oteta liian vakavasti. Vapaa-ajallani liikun paljon ulkona, etenkin kesällä aaltojen päällä purjelaudalla. Kesä onkin ehdottomasti mieluisin vuodenaika valon ja vehreyden takia. Oma filosofiani perustuu elinikäiseen oppimiseen. Opimme jatkuvasti uusia taitoja, joka tekee tulevaisuudestamme entistä mielenkiintoisemman.

Iida Karjalainen

Iida Karjalainen

Lappeenranta

Iida on  lopputyötään tekevä sosionomiopiskelija, jonka kiinnostus opinnoissa painottuu erityisesti lasten ja nuorten ohjaamiseen ja tukemiseen erilaisissa tilanteissa. Opintojen ja työn ulkopuolella Iida huolehtii pienestä perheestään, johon kuuluu avopuoliso, kissa ja kaksi frettiä. Vapaa-ajalla hän tykkään neuloa, katsoa TV-sarjoja ja lukea sekä pelata tietokonepelejä – etenkin erilaiset selviytymispelit ja simulaatiot ovat lähellä Iidan sydäntä.

Johanna Helenius

Johanna Helenius

Oulu

Johanna opiskelee biokemiaa Oulun yliopistossa, sivuaineinaan bioinformatiikka ja kemia. Johanna on aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä ja opiskelujen myötä syventynyt ymmärrys molekyylitason reaktioista on vain kasvattanut halua oppia ja ymmärtää lisää. Visuaalisena oppijana Johannan omat muistiinpanot ovat usein täynnä erilaisia havainnollistavia piirroksia ja kaavakuvia. Vapaa-ajalla Johannan löytää luonnosta patikoimasta tai kuntosalilta jossa aivot saa laittaa hetkeksi lepotilaan. Myös soutu on Johannalle tärkeä harrastus ja sitä kautta löytyy myös kokemusta lasten ja nuorten harrastusryhmien ohjaamisesta.

Casimir Saastamoinen

Casimir Saastamoinen

Oulu

Casimir on Tiedekoulun Oulun ohjaaja. Cassu on 22-vuotias tietotekniikan opiskelija, joka pitää luonnontieteistä, etenkin matematiikasta. "Vapaa-ajallani rakentelin pienempänä legoilla, nykyään pelailen usein tietokoneella, josta kiinnostus tietotekniikkaan ja ohjelmointiin on osittain syntynytkin."

Emmiina Ikonen

Emmiina Ikonen

Oulu

Emmiina on tuleva luokanopettaja, joka innostuu herkästi uusista asioista ja pitää uuden oppimisesta. Vapaa-ajalla Emmiina pitää ulkoilusta sekä käsillä tekemisestä.

Milla Höglund

Milla Höglund

Pääkaupunkiseutu

Milla opiskelee Helsingin yliopistossa matematiikan, fysiikan ja kemian opettajan maisteriohjelmassa. Tieteen lisäksi Millaa kiinnostaa leipominen sekä liikunta - ja erityisesti koripallo, jota hän onkin harrastanut lähes koko ikänsä! Millasta hauskaa on myös se, että tiede ja käytäntö kulkevat käsi kädessä: on esimerkiksi mielenkiintoista miettiä syytä, miksi pallon liike on heitettäessä kaareva tai millaisella laitteella pallon saisi lentämään mahdollisimman korkealle!

Matti Österbacka

Matti Österbacka

Pääkaupunkiseutu

Matti opiskelee Helsingin yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä ja asuu Espoossa kahden pienen papukaijani, Pörrön ja Nuutin kanssa. "Minua kiinnostaa muun muassa tietokonepelit, ohjelmointi ja matemaattinen ongelmanratkaisu. Uskon oppimistyylejä olevan yhtä monta kuin ihmisiäkin ja tavoitteenani on auttaa kutakin oppilasta ratkaisemaan ongelmia omalla tavallaan."

Verneri Sarjomaa

Verneri Sarjomaa

Pääkaupunkiseutu

Verneri on alunperin Huittisista kotoisin oleva, tuleva teoreettinen fyysikko. Hän opiskelee toista vuotta Helsingin yliopistossa. Verneriä kiinnostaa fysiikassa erityisesti kosmologia ja maailmankaikkeuden matemaattinen mallintaminen. Hän haluaisikin Tiedekoulun kautta opettaa nuorille tärkeitä taitoja, jotka ovat häntä itseään luonnontieteiden täytteisellä matkalla auttaneet; erityisesti ongelmanratkaisua ja kriittistä ajattelua sekä ennenkaikkea oppimisen iloa!

Sara Jääskeläinen

Sara Jääskeläinen

Pääkaupunkiseutu

Sara on koulutukseltaan meribiologi. Saran rakkaus luontoon ja tieteeseen heräsi viimeistään ala-asteella kun hänen luokanopettajansa adoptoi heidän luokalleen oman delfiinin. Saran suuri unelma oli tulla miekkavalastutkijaksi, mutta eihän Itämeressä ole valaita ja siitä syystä Saran suunnitelmaa piti hieman muokata. Sara kiinnostui yliopistossa opettamisesta, ja hän onkin ollut mukana järjestämässä ja opettamassa perustason kursseilla. Tiede on kokeilua ja uuden löytämistä, ja Sara pitääkin tärkeänä, että oppilaat saavat kokeilla, yrittää, erehtyä, oivaltaa ja onnistua (tai epäonnistua). 

Johanna Koskinen

Johanna Koskinen

Pääkaupunkiseutu

Johanna opiskelee toista vuotta Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi! "Olen aina tykännyt ja ollut kiinnostunut erilaisista tieteeseen liittyvistä asioista, joten on mahtava päästä mukaan Tiedekoulun ohjaaja -tiimiin!" Vapaa ajalla Johanan käy pitkillä kävelyillä luonnossa, lukeekirjoja (kotona tai kahvilassa) ja viettää aikaa läheisten kanssa. Johanna kuvailee itseään reippaaksi ja innostuneeksi tyypiksi, joka ottaa kaikki huomioon!

Johanna toimii sijaisena pk-seudulla.

Tuuli Peltola

Tuuli Peltola

Pääkaupunkiseutu

Tuuli toimii ohjaajan pääkaupunkiseudulla. Hän opiskelee pääaineena teoreettista fysiikkaa ja tietojenkäsittelyä sivuaineena Helsingin yliopistossa. "Rakastan maailman rakenteiden selvittämistä ja toivon, että pääsen herättämään tätä uteliaisuutta tiedekoululaisissa." Tuuli harrastaa katutanssilajeja ja maalaamista, ja myös videopelien parissa kuluu helposti useita tunteja. 

Helen Tirkkonen

Helen Tirkkonen

Pääkaupunkiseutu

Helen ohjaa Tiedekoulun ryhmiä Helsingissä ja Vantaalla. Hän on tietojenkäsittelytieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Sivuaineena Helen opiskelee matikkaa. "Pidän muiden auttamisesta ja innostun päästessäni jakamaan oppimiani asioita toisille. Luonteeltani olen reipas, tunnollinen ja huomaavainen. Olen myös kiinnostunut taiteesta ja kulttuurista, erityisesti kirjoittamisesta ja teatterista",  Helen kuvaa itseään.

Miika Ahonen

Miika Ahonen

Pääkaupunkiseutu

Miika on koulutukseltaan ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Ensiaskeleensa kohti alan opintoja hän otti, kun huomasi jo nuorena kiinnostuksensa ympäristöasioihin. Huoli ilmaston lämpenemisestä ohjasi Miikan kohti ympäristötekniikan opintoja, joissa olisi mahdollisuus perehtyä syvällisemmin teknologioihin, joiden avulla maailmasta tehdään parempi paikka kaikille elää. Miikan erikoistuminen on teollisuuden ympäristö- ja biotekniikassa. Biotekniikka kiinnosti häntä erityisesti, koska ala vaikutti tulevaisuuden alalta. Tiede on merkityksellistä ja mielenkiintoista! Miika harrastaa vapaa-ajallaan intohimoisesti frisbeegolfia. Hän kuuntelee mielellään myös ajankohtaisia podcasteja ja seuraa uutisia maailmalta.

Jemina Mattero

Jemina Mattero

Pääkaupunkiseutu

Jemina opiskelee tähtitiedettä Helsigin yliopistossa, ja sivuaineenaan hänellä on tietojenkäsittelytiede. Halu tietää, miten luonnon ilmiöt, kuten revontulet toimivat ajoi hänet luonnontieteiden pariin. Vapaa-ajallaan Jemina tykkää tehdä käsitöitä ja Ikea kalusteiden kokoaminen on yksi Jeminan lempipuuhista. Liikunta on myös tärkeää Jeminalle ja hän onkin harrastanut tanssia pienestä pitäen.

Jouni Lähteenkorva

Jouni Lähteenkorva

Pääkaupunkiseutu

Jouni opiskelee Helsingin yliopistossa taiteiden tutkimusta, jossa perehdytään taiteeseen osana kulttuuria ja yhteiskuntaa historiallisesti ja nykypäivänä. Hän uskoo tieteiden väliseen yhteistyöhön yli kultturi- ja alarajojen. Musiikki voi olla viihdettä, mutta myös osa identiteettipolitiikkaa, lääketieteellinen työkalu tai historiallinen artefakti. Vapaa-ajallaan Jouni säveltää luoden elokuvallista sfäärien harmoniaa toiminimensä alla. Taide ja kulttuuri vastaavat esimerkiksi kysymyksiin keitä me olemme ja mitä on ihmisyys?

Saara Tahvanainen

Saara Tahvanainen

Pääkaupunkiseutu

Saara on helsinkiläinen, viittä vaille valmis käsityön ja kemian opettaja. Saara on kokeilunhaluinen ja haluaa ymmärtää ilmiöitä asioiden takana sekä kannustaa muitakin kokeilemaan. Vapaa-ajalla Saara tekee paljon käsitöitä, liikkuu luonnossa, lukee ja tekee palapelejä sekä touhuaa 3 kissansa kanssa.

Maria Pulkkinen

Maria Pulkkinen

Pääkaupunkiseutu

Maria ohjaa Mini- ja Tutkijakerhoja Helsingin Kalliossa ja Lehtisaaren ryhmissä. Maria valmistuu keväällä 2023 laborantiksi, ja häntä kiinnostavat luonnontieteet, tutkiminen ja lasten kanssa toiminen. Aikaisemmin Maria onkin jo valmistunut koulunkäynninohjaajaksi. Vapaa-ajan lempiaktiviteetteja Marialla on monta mm. lukeminen, piirtäminen, kielten opiskelu, sekä origamit & muu käsillä tekeminen. "Innostun herkästi uusista asioista ja haluan jatkuvasti oppia uutta. Ohjaajana haluan olla innostava ja oppia tuntemaan jokaisen oppilaan yksilönä", sanoo Maria.

Larissa Risku

Larissa Risku

Pääkaupunkiseutu

Larissa on kemian tekniikan opinnoissaan Aalto-yliopistossa loppusuoralla, ja nauttii laboratoriossa hääräilystä ja koodin kirjoittelusta. Vapaa-ajallaan Larissa pitää uusien harrastusten kokeilemisesta, luonnossa liikkumisesta ja lautapeleistä. Oppimisessa parasta on asioiden pohtiminen yhdessä ja sitä kautta uusien oivalluksien saaminen. Väillä turhauttaa, mutta pian huomaakin oppineensa taas paljon!

Kiti Hämäläinen

Kiti Hämäläinen

Pääkaupunkiseutu

Kristiina “Kiti” ohjaa jatkoroboja, Pelihahmonsuunnittelun, Digipiirtämisen ja Animaation ryhmiä Tiedekoululla. Hän opiskelee Aalto Yliopistossa bioinformaatioteknologiaa erikoistuen erityisesti mekaniikkaan ja sen sovelluksiin proteesitekniikassa. Tämän lisäksi kaikki sähköön liittyvä on lähellä nuoren tutkijan sydäntä. Projektien vaikein osa-alue on sen ideointi, sen jälkeen vain materiaalitekniikka on rajana! Vapaa-ajallaan Kiti rakentelee kaikenlaisia yleishyödyllisiä robotteja ja hököttimiä, sekä piirtää ja suunnittelee pelihahmoja vastapainona insinöörilliselle suoraviivaiselle ajattelulle. Nämä kaksi harrastusta päätyvät usein ruokkimaan toisiaan ja lopputulokset vaikuttavat usein Aku Ankasta tutun Pelle Pelottoman viritelmiltä. Kitin tärkein motto opettamisessa on se, että mikään kysymys ei ole liian tyhmä kysyttäväksi.

Olivia Jaakkola

Olivia Jaakkola

Pääkaupunkiseutu

Olivia opiskelee Aalto-yliopistossa bioinformaatioteknologiaa ja haluaa kehittää tulevaisuudessa ihmisten hyvinvointia lisääviä keksintöjä tekniikan avulla. Olivian mielestä uuden oppiminen on tosi mielenkiintoista ja parasta siinä on ehdottomasti oivaltamisen ilo. Näitä riemun hetkiä hän haluaakin mahdollistaa paljon myös Tiedekoulun oppilaille. Olivia toimii sijaisena pk-seudulla. 

Heta Järvenpää

Heta Järvenpää

Tampere

Heta toimii Tampereella luonnontiede ohjaajana ja opiskelee Tampereen yliopistossa sähkötekniikkaa. Hänelle luonto ja sen suojelu on tärkeää, ja hän on kiinnostunut erityisesti uusiutuvista energialähteistä. Heta on aina pitänyt opettamisesta, sillä on hienoa oivaltaa asioita yhdessä ja samalla voi itsekin oppia uutta. Tärkeintä hänen mielestään uuden oppimisessa on positiivinen asenne ja kärsivällisyys. Vapaa-ajallaan hän viettää mielellään aikaa kavereiden kanssa, käy kuntosalilla ja pelaa videopelejä. Hän on myös intohimoinen äänikirjojen kuuntelija.

Helinä Pohjola

Helinä Pohjola

Tampere

Helinä opiskelee Tampereen yliopistolla varhaiskasvatuksen opettajaksi. Aiemmin Helinä on opiskellut myös tietotekniikkaa, joten tekniikka on aina ollut lähellä sydäntä. Vapaa-ajalla Helinä harrastaa partiota ja luonnossa retkeilyä. Myös kaikenlaiset pelit, varsinkin tietopelit, ovat hänelle mieleistä puuhaa. Tämän kesän projektina on harjoitella frisbeegolfaamaan.

Atte Häkkinen

Atte Häkkinen

Turku, Kaarina

Atte toimii ohjaajana Turun seudulla. Atte on filosofian maisteri ja tohtorikoulutettavana musiikkitieteenoppiaineessa Turun yliopistossa ja tekee väitöskirjaa kokeellisesta soitinrakennuksesta.Lisäksi hän on lukenut Tampereen yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä ja valmistunut Hämeenkyrössä elektroniikan- ja tietoliikennetekniikan asentajaksi. Tiede ja taide ovat olleet Aten intohimon kohteita pitkään.  Vapaa-aika kuluu omien kanssa touhutessa ja luonnossa retkeillessä.

Kaius Nikander

Kaius Nikander

Turku, Kaarina

Kaius on ohjelmointisa opiskeleva ja sitä vapaa-ajallaan harrastava opiskelija Turusta. Hän valmistuu seuraavan lukuvuodena aikana ohjelmistokehittäjäksi Turun ammatti-instituutista. Vapaa-aikaa Kaius viettää perheensä kanssa, käy salilla ja ulkoilee koiramme kanssa. "Viihdyn hyvin lasten seurassa ja pidän heidän kanssaan työskentelystä. Minulla on pikkusisko sekä useita pienempiä serkkuja, joten olen tottunut viettämään aikaa lasten kanssa."

Laura Järvenpää

Laura Järvenpää

Turku, Kaarina

Laura on tietotekniikan DI ja nyt hän opiskelee kulttuurientutkimusta Turun yliopistossa. Laura on kiinnostunut ihmisten tavoista tarinallistaa kokemuksiaan, arjen tutkimuksesta sekä vuorovaikutteisesta kerronnasta museoissa ja muissa kulttuuriperintökohteissa. Laura työskenteli täysipäiväisesti koodarina kuusi vuotta ja osa-aikaisena sitä ennen. Hän on aiemmin opettanut ohjelmoinnin jatkokursseja ylipisto-opiskelijoille ja tietokoneen käytön perusteita ikäihmisille. 

Hemmo Hartikainen

Hemmo Hartikainen

Turku, Kaarina

Hemmo ohjaa harrastusryhmiä Turussa. Hän opiskelee kokeellista fysiikkaa Turun yliopistossa ja tavoitteena on ensi lukuvuonna aloittaa lääketieteellisen tekniikan opinnot. Vapaa-ajalla Hemmo käy salilla, pelaa ja kokkaa paljon. "Minulle on tärkeää pystyä jakamaan tieteellistä tietoa kaikille iästä ja tausta riippumatta, koska nykymaailma on rakentunut teknologiasta ja tieteestä", sanoo Hemmo.

Hanna Saksa

Hanna Saksa

Turku, Kaarina

Hanna toimii ohjaajana Turussa. Hän on koulutukseltaan tietojenkäsittelyn tradenomi ja perehtyy pelien luomiseen visuaalisin silmin. Hannan kanssa pääseekin opiskelemaan Pelihahmonsuunnittelua, Digipiirtämistä ja Animaatiota. Vapaalla ajallaan hän joko piirtää, ompelee, pelaa tai on Turun pelialanjärjestön vapaaehtoistoiminnassa.
Ohjaajana Hanna antaa hyviä vinkkejä ja saattaa herkästi innostaa oppijaa uuden oppimisessa!

Milla Kivimäki

Milla Kivimäki

Turku, Kaarina

Milla ohjaa luonnontiederyhmiä Turussa. Hän opiskelee materiaalitekniikkaa Turun yliopistossa ensimmäistä vuotta. Opintojen ja töiden lomassa hän viettää aikaa ystävien, perheen ja koiransa kanssa. Vapaa-ajalla hän tykkää ulkoilla, laittaa ruokaa ja katsoa lempisarjojaan. ”Innostun uusista harrastuksista, joista viimeisimmät ovat olleet sulkapallo ja avantouinti”, Milla kertoo. Hän kuvailee itseään sanoilla aito, luotettava ja hassuttelija.

Jennica Harju

Jennica Harju

Turku, Kaarina

Jennica opiskelee tietotekniikkaa Turun yliopistossa. Vapaa-aikansa hän viettää usein kaninsa kanssa sekä erilaisten luovien harrastusten kuten käsitöiden parissa. Jennicaa innostaa se, kun pääsee luomaan jotain uutta. Tätä hän pääsee toteuttamaan myös koodaamisella, sillä sehän on kuin digitaalista käsityötä.

Tutustu Tiedekoulun oppimispolkuihin

Ohjelmointi

Ohjelmointi

Robotiikka

Robotiikka

Luonnontieteet

Luonnontieteet

Seuraa meitä somessa